Jatkoa siis edelliseen tekstiin:
 
… Vanhat ja vihaiset puutarhakalusteet olivat ihan lahon ja ruosteen rasittamat. Miten katkeruus olikin päässyt niitä nakertamaan. Juuri sillä hetkellä olin niin lopen kyllästynyt niiden tuomaan painolastiin, että olin valmis luopumaan niistä vaikka räjäyttämällä. Elämän lempeä viisaus oli kuitenkin opettanut minulle, että irti päästäminen vie yleensä oman aikansa. Päätin siis tehdä tulen ja polttaa pois ensin yhden tuolin, ja jonain toisena seuraavan. Ehkä vasta kuukausien päästä luopuisin pöydästä sekä jäljellä olevista kalusteista.
 
Kuisti oli vielä onneksi kunnossa. Se oli hieman iloton ja syyllisyyden runtelema, mutta tavoitteeni oli, että viimeistään kevätauringon koittaessa se seisoisi taas vahvasti tukipilareidensa päällä.

Olo oli jotenkin hyvä ja rauhallinen. Nyt olin valmis kohtaamaan talven puhtauden ja sen tuoman lepohetken.
     
Tuona syksyisenä aamuna ymmärsin, että oman tontin siivoaminen on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä.

PS. Pikkuhomma, suurkiitokset jälleen mieltä stimuloivasta kommentistasi (21/9) <3 :)