Anteeksi antaminen oli helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Se oli kuitenkin prosessi, ei yhden illan juttu, joka vei enemmän aikaa kuin mitä olin olettanut.
 
Elämästäni löytyi joukko henkilöitä, joiden kohdalla mielipahan mustaamista tunteista luopuminen oli minulle vuosien työmaa. Oli pari Niilo Nimetöntä ja useampi Tiina Tuntematon, joiden kohdalla jouduin toistamaan seuraavia lauseita ehkä satoja, jopa tuhansia kertoja:
”Haluan antaa anteeksi. Tahdon! On mahdollista, että olen täysin vapaa katkeruudesta jonain päivänä”. Vakuutin näitä ideoita itselleni joko hiljaa mielessäni tai ääneen.
 
Sanat olivat kuin lääkettä.
 
En kyennyt huijaamaan itseäni. Kipeistä fiiliksistä irti päästäminen oli vaan niin iso juttu. En ollut valmis antamaan anteeksi heti, vaan minun oli ensin kypsyttävä halun ja aikomuksen padassa. Olin matkalla vapauteen, mutta en ollut vielä perillä asti.