Kiitokset jälleen hienosta kommentista (9.8.12) Sukka Siiri. Sait pääkopassani hieman hidastuneet rattaat taas pyörimään, joten kiitos siitäkin.

Aivan niin, olet selvästi askeleen edellä minua.

Tähän asti olen pohtinut lähinnä vastauksia kysymykseen, ”Miksi en osaa olla onnellinen?”. Olen pyrkinyt tuomaan esille tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa ihmisten onnellisuuteen ja tyytymättömyyteen. Olen kärjistänyt ja yksinkertaistanut joitakin asioita hieman liikaa, koska uskoin sillä saavani aikaan mahdollisimman helppolukuista tekstiä. Hyvä esimerkki tästä on edellisessä pätkässä kirjoittamani lause: ”Katselet ja koet maailmaa joko valon tai pelokkaan hämäryyden lävitse, joka hetki ja joka päivä.” Toki totta on se, ettei kukaan meistä ole ihan näin yksiulotteinen otus. Olemme monikerroksisia psykofyysisiä pakkauksia. Sitä ei ole kieltäminen.

Tosiaan, en ole vielä päässyt niin pitkälle tässä blogissa, että olisin pohtinut egon, kehon sekä henkisen minän keskinäistä suhdetta ja niiden merkitystä maailmankaikkeuden valtameressä. Se johtuu luultavasti siitä, että se on mielestäni melko haastava konsepti. Olen ehkä ”pelännyt”, että se ei avaudu helposti kovin monelle. Mutta kommenttisi sai minut rohkaisemaan mieleni, joten aion ainakin yrittää selvittää omaa kantaani asiaan. Jotta en astuisi liian monen innokkaan filosofin varpaille, niin tarkennan vielä, että nämä ajatukset ovat omia näkemyksiäni, enkä tarjoile niitä siis yleismaailmallisina totuuksina.

Jatkuu huomenna….