Kirjoitin 6/27:
”Minäkin ajelin pitkään tässä sekopäisessä vuoristoradassa. Kun Linnanmäellä istuu liian kauan samassa vekottimessa, niin jossain vaiheessa tulee hirvittävän huono olo”.
 
Otan luultavasti liian vakavasti näitä rustaamiani tekstejä, koska näin viime yönä unen, jossa olin Linnanmäen vuoristoradassa. Yhtäkkiä, kesken kierroksen, koko laite pysähtyi kuin seinään. Minä onneton istuin tietenkin siinä vaunujonossa, joka stoppasi keskelle sitä pimeää tunnelia. Ei ihan kiva juttu. Hätääntyneet ihmiset alkoivat hyppiä ulos penkeistään ja juoksemaan kohti pimeyden keskellä pilkottavaa valoa. Niin tein minäkin. Muistan olleeni kiitollinen siitä, että pysähdys oli tullut kierroksen loppupäässä, ja lähellä tunnelin suuta ja pelastusta. Ajattelin kauhulla ja myötätunnolla niitä, jotka olivat jääneet jumiin jonnekin keskelle radan hirvittäviä koukeroita.

Jos joku osaa selittää unia, niin olisi kiva kuulla jokin syvällisempi selitys tälle öiselle seikkailulleni. Omasta mielestäni tässä ”filminpätkässä” oli jotain hienon vertauskuvallista :)