Eräs viisas ihminen sanoi minulle kerran, että tärkeintä anteeksiantamisessa on tahto. Rehellinen halu päästää irti menneestä on ensimmäinen ja tärkein askel. On fiksua myös muistaa, että usein loukatuista tunteista irrottaminen on prosessi, joten ole valmis työstämään niitä yhä uudestaan ja ajan kanssa. Moni luulee, että homma on sillä selvä, kun sylkäisemme yhden kerran ulos suustamme ”No anteeks”.
 
”Prosessi on sarja suoritettavia toimenpiteitä, jotka tuottavat määritellyn lopputuloksen. Sen toteuttaminen voi viedä aikaa, tilaa, vaatia resursseja tai asiantuntemusta.” … Näin prosessia määritellään muuten sanakirjassa.
 
PS. Sukka Siiri, kiitokset jälleen kommentistasi. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen, kun lueskelin sitä:
Pyrin olemaan rehellinen itselleni ja muille, joten yritän muistaa omatkin mokani niin objektiivisesti kuin se nyt vain suinkin on mahdollista. Tavoitteenani on kuitenkin näinä päivinä olla lempeä itselleni, joten en suostu enää piiskaamaan minua kauan aikaa sitten sanotuista möläytyksistä (ja varsinkin, kun anteeksipyynnötkin on jo lausuttu).
Olen huomannut, että mitä enemmän annan anteeksi itselleni, sitä parempi ihminen osaan olla muille. Mitä enemmän hyväksyn ja rakastan itseäni, sitä onnellisempi olen. Mitä onnellisempi olen, sitä enemmän pystyn jakamaan hyvää oloa ympärilläni oleville ja kohtaamilleni ihmisille.