perjantai, 5. syyskuu 2014

Syviä kysymyksiä ja vastauksia

Mistä tiedän, että tulen yhä tietoisemmaksi?
Tähän asti sinä olet juossut, mutta nyt hiljennät vauhtia ja kävelet.
Ja kun tietoisuutesi yhä laajentuu ja kypsyy, niin haluat hiljentää vauhtia niin paljon, että lopulta pysähdyt. Silloin katsot ympärillesi ja tiedät, kuka olet. Silloin katsot ympärillesi ja ymmärrät, missä olet.

 

secret%20to%20life-normal.jpg

 

sunnuntai, 13. heinäkuu 2014

Keisarin uudet aatteet

Tänään pohdin näin...

Masennus ja ahdistus ehkä voisivat olla kuin Keisarin uudet vaatteet -satu: suurin osa ihmisistä käy läpi masennuksen ja ahdistuksen kaltaisia tunteita aika ajoin tai usein, mutta siitä ei puhuta ääneen. Näille tunteita kuvaaville sanoille on annettu sellainen leima, että ne ovat vain muka suhteellisen pienen ihmisjoukon ongelma ja riesa. Uskallan väittää, että ne varjostavat jollain tasolla valtaväestön elämää.

Moni henkinen opettaja puhuukin siitä, että nämä tunteet saattavat olla oireita siitä, että emme elä tässä päivässä vaan menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Mitä mieltä olet?

Itselleni ahdistuneisuus on ollut se suurin ongelma. Olen ollut joskus panniikkihäiriön partaalla, mutta en hakenut tai uskaltanut hakea siihen lääkärin apua.

Monelle avun pyytäminen ja vastaanottaminen tuntuu olevan mahdottoman vaikea juttu (myös itselleni, auts). Mitä suurempi kriisi, sitä tarkempi ammattiapu on tarpeen. Kun liekit roihuavat ei niitä voi sammuttaa lasillisella vettä <3

keisari-normal.jpg

sunnuntai, 29. kesäkuu 2014

Kirkkain ja kaunein seikkailu

Runo

Muutokset ja vaihtelevuus kuuluvat tämän fyysisen elämän pakettimatkan hintaan. 
Sen tiedostaminen ja hyväksyminen on monelle meistä ehkä se suurin ja vaikein läksy.... 
Mutta samalla olemassaoloamme valaisee jokin muuttumaton, pysyvä, rauhan ja rakkauden läpäisemä voima. Se on läsnä joka hetki. 
Siihen tutustuminen on monelle meistä se kirkkain ja kaunein seikkailu, 
jonka voimme kokea tällä maallisella matkalla.

sunrise-normal.jpg

lauantai, 28. kesäkuu 2014

Keksijä pelle pelokas

Mitä jos ihmiselle on annettu lahjaksi vapaa tahto...
Ihmiselle on annettu mahdollisuus valita rakkauden ja pelon väliltä.
Miksi valinta tuntuu niin vaikealta?
Koska ihminen on keksinyt pelot.
Hän on synnyttänyt, kasvattanut ja muovannut niitä.
Hän on ruokkinut ja häärinyt niiden ympärillä ikuisuuden.
Monelle peloista luopuminen tarkoittaa lähes samaa kuin omasta rakkaasta lapsesta luopumista.
Ehkä siksi peloista, huolista, vihasta ja katkeruudesta irti päästäminen voi olla monelle niin ylitsepääsemättömän vaikeaa.
 
pelle-normal.jpg

torstai, 26. kesäkuu 2014

Kel onni on, se onnen näyttäköön

Pohdiskelua

KYSYMYS: Mitä tehdä, jos oma hyväntuulisuus ärsyttää muita?
VASTAUS: Maailma on kallellaan sellaiseen suuntaan, että ärsyyntynyt ihminen on suorastaan normaalimpi ja hyväksyttävämpi näky kuin iloa ja rakkautta huokuva persoona. Eikö olekin kummallista?
Iloinen, rauhallinen ja rakastava tunne-energia kropassasi tukee terveyttä paremmin kuin vihainen, huolestunut tai pelokas energia. Se on minusta riittävän hyvä syy olla välittämättä Niilo Negatiivisen huonotuulisuudesta :) <3

joy-normal.jpg